maanantai 9. toukokuuta 2011

Isla kyläilemässä

Isla ottaa parvekkeella aurinkoa.
Isla kävi viikonloppuna kyläilemässä minun ja Linsan luona Helsingissä. Linsa nautti kun sai leikkiä pennun kanssa aamusta iltaan. Normaalien lähialueille tehtyjen kävelylenkkien lisäksi käytiin Islan kanssa tekemässä tutustumisretki Helsingin keskustaan. Menomatkalla junassa Isla matkusti kuin vanha tekijä. Oikeastaan kyllähän se onkin jo vanha tekijä sillä on se kerran aiemminkin kuulemma päässyt junakyytiin. Junassa ympärillä olevat ihmiset vaikuttivat tykkäävän Islasta, ainakin he hymyilivät kovasti seuraillessaan Islaa katseellaan, joten päästin Islan haistelemaan kaikkia lähellä olevia ihmisiä. Keskustassa tavattiin Islan omistajat ja käveltiin vähän aikaa heidän kanssaan. Sitten jatkoin matkaa Islan kanssa kahdestaan veljeäni tapaamaan. Kävelemisemme kaupungissa oli melko hidasta sillä kaikkia hajuja tarvitsi käydä haistamassa ja monta ihmistä ja paria koiraa tervehdittiin. Erään naisen kanssa jäin juttelemaan hieman pidemmäksi aikaa jolloin Isla kävi jo kadulle nukkumaan. Lopuksi käveltiin Islan kanssa Mannerheimintien varteen odottamaan bussia jolla päästiin kotiin. Bussissa Isla ehti ottaa vielä pienet torkut.

Isla Linsan kanssa koirapuistossa.
Illalla väsyttää.